Olemme alkuvuoden 2024 avoinna maanantaisin ja perjantaisin kello 8-15.
Laadukkaat lihasäilykkeet

Säilyke Herttua - Laadun tae!

Säilyke Herttua Oy:n päätoimiala on lihasäilykkeiden valmistaminen. Valmistamme säilykkeet ammattitaidolla ja perinteitä kunnioittaen. Tuotevalikoimastamme löydät valmisteet porosta possuun. Muista myös herkulliset paistisäilykkeemme

Valmistamme myös asiakkaiden toimittamat lihat.

Ajankohtaiset

Laatu ja perinteet

Lihamestari Ahonen alkoi valmistaa säilykkeitä 1980-luvun lopulla Laukaassa. Kun säilyketuotanto kasvoi, niiden valmistamista varten hankittiin omat tilat Laukaan Rokkakankaalta. Tällöin Säilyke Herttua Oy aloitti toimintansa itsenäisenä yrityksenä.

Kun lihamestari Ahonen alkoi lähestyä eläkeikää, hän halusi turvata Säilyke Herttuan toiminnan jatkumisen korkealaatuisena ja perinteitä kunnioittaen. Tämän varmistaakseen hän opetti uudelle yrittäjälle, Mikko Somiskalle, lihasäilykkeiden valmistustavat ja menetelmät mestari-kisälli -periaatteella. Sittemmin Säilyke Herttua on kehittänyt tuttujen, perinteisten säilykkeiden rinnalle uusia, maistuvia tuotteita. Säilyke Herttualta on tullut myös aivan uusi tuoteperhe, Herttuan Pikaset, nopeaa ruoan valmistusta varten.

Maistuviin hetkiin – Säilyke Herttua

Maukkaat ja herkulliset palvipossut

Kokonainen palvattu possu on juhlaruokailun kohokohta.

Herttualta saat tilattua herkulliset ja maukkaat palvipossut juhlaan kuin juhlaan. Palvipossumme tulevat Pohjosahon tilalta Laukaasta ja ovatkin oikeata lähiruokaa.

Säilykkeen edut

Tuotteet säilyvät kuivassa ja huoneenlämmössä säilytettynä lähes rajattomasti. Säilyke on valmista syötävää vaikka suoraan purkista tai siitä on helppo valmistaa monenlaisia ruokalajeja nopeasti.

Lupauksemme

Valmistamme säilykkeet  ammattitaidolla. Valmistamme myös  asiakkaiden toimittamat lihat suussasulaviksi täyslihasäilykkeiksi.

Säilykkeen edut

Perustettu 1996 Sijaitsemme Uuraisilla. Palvelemme kuluttajia ja yrityksiä. Tuotamme herkullista ja laadukasta. Purkitamme metsästysseuroille. Valmistamme vuosittain. n. 300 000 säilykettä.

Säilyke on valmista syötävää vaikka suoraan purkista, tai siitä on helppo valmistaa monenlaisia ruokalajeja nopeasti.
Hirvestä possuun!